17-vuotias Silvia kehittää ratkaisua taitoluistelijoiden kipupisteisiin – kesäyrittäjyysohjelma antoi rohkeuden lähteä liikkeelle

Kun oma harrastus paljastaa ongelman, voi syntyä myös yritysidea. 17-vuotias Silvia huomasi vuosien taitoluisteluharrastuksen aikana, että luistimien aiheuttamat kipupisteet ovat tuttu vaiva lähes jokaiselle luistelijalle. Nyt hän kehittää silikonisia pehmusteita, jotka helpottavat luistimien käyttöä – ja ottaa ensimmäisiä askeleitaan yrittäjänä Helsingin kesäyrittäjyysohjelman tuella.

Ongelma löytyi omasta arjesta

Silvia on harrastanut taitoluistelua ja muodostelmaluistelua lähes 13 vuotta. Vuosien aikana hän on huomannut saman ilmiön, jonka moni muukin luistelija tunnistaa: uusien luistimien sisäänajo voi olla pitkä ja kivulias prosessi. Erityisesti nilkan luut ja päkiän alue joutuvat kovalle rasitukselle. Vaivoja on pyritty helpottamaan erilaisilla itse tehdyillä ratkaisuilla, kuten silikonipaloilla, teipeillä ja suojuksilla, mutta niiden käyttö on usein työlästä.

– Mietin, miksi näitä ei voisi saada valmiina, oikean kokoisina ja helposti käytettävinä, Silvia kertoo.

Ajatus jäi kytemään. Hän alkoi suunnitella erilaisia silikonista valmistettuja pehmusteita, jotka voidaan asettaa juuri oikeaan kohtaan suojaamaan jalan herkkiä alueita. Testien perusteella ratkaisu vaikutti toimivalta – ja samalla syntyi yritysidea.

Harrastajalta harrastajille

Silvian tuotteet on suunniteltu erityisesti taitoluistelijoille, mutta hän näkee niille käyttöä paljon laajemminkin.

– Jos jollakin on kengässä tai monotyyppisessä jalkineessa kohta, joka painaa, samanlainen ratkaisu voi auttaa siinäkin.

Tällä hetkellä hän kehittää eri jalan osiin sopivia pehmusteita ja selvittää materiaalien hankintaa sekä valmistustapoja. Taustalla on vahva ymmärrys siitä, millaisia ongelmia luistelijat kohtaavat arjessaan.

Vaikka yritys on vielä alkuvaiheessa, kiinnostusta tuotteita kohtaan on jo löytynyt omasta luisteluyhteisöstä. Useat luistelijat ovat kyselleet tuotteita jo ennen varsinaisen myynnin alkamista.

Helsingin kesäyrittäjyysohjelma tuli vastaan oikeaan aikaan

Ajatus yrittäjyydestä ei ollut Silvialle täysin uusi. Hän on ollut kiinnostunut kaupankäynnistä ja kokeillut erilaisia pienimuotoisia yrittäjämäisiä projekteja jo aiemmin. Kun koulun kautta tuli tieto Helsingin kesäyrittäjyysohjelmasta, hän päätti tarttua tilaisuuteen.

– Minulla ei ollut kesätöitä, mutta minulla oli idea. Ajattelin, että tämä voisi olla hyvä mahdollisuus lähteä kokeilemaan sitä.

Ohjelman kautta yritysidea alkoi muuttua konkreettisiksi suunnitelmiksi. Samalla yrittäjyys alkoi tuntua aidosti mahdolliselta vaihtoehdolta. Kesäyrittäjät saavat toiminnan käynnistämiseen myös Helsingin kaupungin myöntämän 300 euron kesäyrittäjyyssetelin. Silvian mukaan tuki madaltaa merkittävästi kynnystä kokeilla omaa yritysideaa käytännössä.

– Aiemmin ajattelin vähän, että enhän minä nyt näin nuorena voi oikeasti perustaa yritystä. Ohjelma antoi sellaisen tunteen, että kyllä voin. Se motivoi toimimaan, eikä vain suunnittelemaan.

Oppia yrittäjyyden perusteista ja omiin ideoihin uskomisesta

Silvia kertoo saaneensa ohjelmasta juuri sitä, mitä lähti hakemaan: tietoa yrittäjyydestä, käytännön työkaluja ja rohkaisua oman idean kehittämiseen. Erityisen hyödyllisiksi hän koki yritysmuotoihin ja kannattavuuteen liittyvät sisällöt, liiketoimintasuunnitelman tekemisen sekä budjetointi- ja laskentatyökalujen käytön.

– Opin tekemään laskelmia, budjetointia ja liiketoimintasuunnitelman. Ne olivat todella hyödyllisiä.

Myös muiden nuorten yrittäjäideoihin tutustuminen teki vaikutuksen.

– Oli kiinnostavaa kuulla, mitä muut tekevät. Siinä oppii paljon, kun näkee erilaisia tapoja rakentaa yritystä.

Yksi tärkeimmistä opeista liittyi kuitenkin asenteeseen ja ajatukseen siitä, kuka voi ryhtyä yrittäjäksi.

– Varmaan tärkein oivallus on ollut se, että kannattaa vain rohkeasti aloittaa. Alkaa tekemään. En ollut aikaisemmin ajatellut, että voisin näin nuorena oikeasti perustaa yrityksen. Nyt tuntuu, että miksi en voisi.

Kesän tavoitteena ensimmäiset tuotteet markkinoille

Tämän kesän aikana Silvia aikoo keskittyä materiaalien hankintaan, tuotteiden viimeistelyyn ja valmistusprosessin rakentamiseen. Tavoitteena on saada yritys kunnolla käyntiin ja ensimmäiset tuotteet myyntiin. Suunnitelmissa on testata tuotteita käytännössä, viimeistellä tuotantomalli sekä rakentaa näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja luisteluyhteisöissä.

Hän suhtautuu yrittäjyyteen realistisesti, mutta samalla uteliaasti.

– Tietysti aina jännittää, miten kaikki lopulta toimii. Mutta vaikka kaikki ei menisi suunnitelmien mukaan, tästä saa kokemusta ja oppii paljon.

Juuri oppiminen onkin yksi syy, miksi hän uskoo kesäyrittäjyyden olevan arvokas kokemus kenelle tahansa nuorelle.

Rohkeutta yrittää – myös yrittäjyyden ulkopuolella

Vaikka Silvia toivoo yritysideansa kantavan pitkälle, hän uskoo saavansa yrittäjyydestä hyötyä tulevaisuudessa riippumatta siitä, mihin polku lopulta johtaa.

– Tästä oppii luovuutta, rohkeutta ja uskallusta yrittää asioita. Ei vain yrittäjyyttä, vaan ylipäätään elämässä.

Siksi hänen viestinsä myös muille nuorille on selkeä.

– Kannattaa hakea mukaan. Tässä ei oikeastaan menetä mitään. Saa koulutusta, uusia kokemuksia ja paljon hyödyllisiä taitoja.

Silvian mielestä ohjelman vahvuus on siinä, että nuori saa sekä yrittäjyyskoulutusta että konkreettisen mahdollisuuden kokeilla omaa ideaansa käytännössä.

– Moni aikuinenkin maksaa vastaavanlaisesta koulutuksesta. Me taas saamme sen ilmaiseksi, ja lisäksi toiminnan käynnistämiseen saa 300 euron kesäyrittäjyyssetelin. Se on todella hyvä mahdollisuus lähteä kokeilemaan omaa yritysideaa.

Silvia pähkinänkuoressa

Ikä: 17 vuotta

Kesäyrittäjyysohjelma: Helsinki

Yritysidea: Silikoniset pehmusteet taitoluistelijoiden luistimiin helpottamaan nilkan, päkiän ja muiden kipupisteiden rasitusta.

Mistä idea syntyi? Omasta kokemuksesta taitoluistelijana ja halusta ratkaista harrastajien yleinen ongelma.

Mitä Helsingin kesäyrittäjyysohjelma antoi?

  • Rohkeutta lähteä toteuttamaan ideaa
  • Tietoa yritysmuodoista ja yrittäjyydestä
  • Budjetointi- ja liiketoimintasuunnittelutaitoja
  • Sparrausta ja tukea oman yrityksen kehittämiseen
  • Mahdollisuuden verkostoitua muiden nuorten yrittäjien kanssa

Mikä auttoi alkuun?

  • Helsingin kaupungin tarjoama 300 euron kesäyrittäjyysseteli
  • Kesäyrittäjyysohjelman koulutukset ja sparraus
  • Oman harrastusyhteisön tuki ja ensimmäiset testaajat

Silvian neuvo muille nuorille:

”Kannattaa ehdottomasti hakea mukaan. Tässä oppii paljon ja saa mahdollisuuden kokeilla omia ideoita käytännössä.”